Yläkouluikäisten fysiikkaharjoittelu korona-aikana

Viime vuoden keväällä alkaneiden poikkeusolojen perustella päätimme sisällyttää lukuvuoden 20-21 harjoituksiin silloisen tilapäisratkaisun eli etäharjoitukset. Tausta-ajatuksena ratkaisulle oli, että mikäli Koronapandemia vielä jossain määrin lukuvuonna 20-21 rajoittaisi joidenkin nuorten urheilijoiden osallistumista yhteisharjoituksiin, niin voisimme siitä huolimatta tarjota heille ohjattua ja laadukasta treeniä. Ennakkoon pääteltiin, että etätreeni palvelisi mahdollisesti nuoria urheilijoita, jotka olisivat täysin terveitä, mutta olisivat estyneitä osallistumaan ohjattuun harjoitteluun ryhmän mukana jouduttuaan karanteeniin altistumisen tai muun vastaavan syyn vuoksi. Tämä osoittautui kullan arvoiseksi ratkaisuksi. Nyt meillä oli valmiiksi luotu harjoitustapahtuma jo heti koulujen alkaessa syksyllä, ja rajoitusten tiukentuessa pystyimme ohjaamaan nuoret jo valmiisiin tapahtumiin ja ryhmiin. Viimeisimmät rajoitukset toki loivat tarpeen lisätä etätreenitapahtumia.

Jokainen nuori voi silloin treenata oikealla omalla sykealueellaan tai vauhdilla.

Syyslukukauden alkaessa Urhean koordinoimia yläkoululaisten harjoitustapahtumia pääkaupunkiseudulla oli 26 fysiikkavalmennustapahtumaa ja 46 lajiharjoitustapahtumaa viikossa, joista kaksi etänä. Nämä harjoitustapahtumat sijoittuvat tiistaiaamuun ja keskiviikko iltapäivään koulupäivän yhteyteen. Nyt tammikuusta alkaen olemme menneet ainoastaan tiistaiaamujen 2+2.lla ja keskiviikkojen kahdella etäharjoituksella. Tiistaiaamuna on Vantaan aikatauluun sovitettuna kaksi fysiikkaharjoitusta, ja kaksi harjoitusta on sovitettu Helsingin aikatauluun. Keskiviikon harjoitukset ovat sijoitettu pääkaupunkiseudun yläkoulujen harrasteaukkoon, joten kaikki pääkaupunkiseudun nuoret voisivat koulun puitteissa osallistua niihin. Toiveena, että keskiviikon harjoitus olisi nuorille päivän päätreeni ja ilta vapautuisi mm. sosiaaliseen elämään, koulutehtäviin tai palautumiseen. Etäharjoituksista yksi tapahtuu ulkona ja toinen sisällä. Etäharjoitusten sisältö on Urhean fysiikkaharjoittelusuunnitelman teemojen mukaista. Alustana on käytössä sekä Teams että Zoom.

Etänä ulkona ja sisällä

Ulkona tapahtuvat etäharjoitukset soveltuvat mielestäni erittäin hyvin juoksutyyliseen harjoitteluun. Jokainen nuori voi silloin treenata oikealla omalla sykealueellaan tai vauhdilla. Jos vastaava harjoitus tehtäisiin ryhmässä, niin silloin vauhti ei olisi kaikille sopiva. Nyt nuoret voivat itse suorittaa harjoituksen omalla vauhdilla esimerkiksi intervalliharjoittelussa tai peruskestävyysosiossa.

Sisätiloissa tapahtuvan harjoittelun suurin rajoittava tekijä on tilan puute kotona. Välineinä on käytetty jumppapatjaa, tennispalloa, tyynyä, kahvakuulaa tai käsipainoa, jos sellaiset löytyy. Toimivaa on ollut, että valmentajalla on tuttu urheilija mallisuorituksen näyttäjänä, vaikka ovatkin eri paikoissa. Tämä vapauttaa valmentajan seuraamaan treeniä ja suorituksia ruudulta koko ajan. Näin on ollut myös helpompi eriyttää harjoittelua käytössä olevan tilan, yksilöllisen tason tai fyysisten vammojen rajoittavuuden mukaan.

Haasteita on toki ollut. Kaikki nuoret eivät pidä kameroita auki, tai puhelimen akku hyytyy ulkoilmassa. Nuoret ovat kuitenkin ihan hyvin löytäneet nämä etätreenit. Sisätreeneissä enimmillään yhdessä treenissä on ollut 85 osallistujaa. Näin monen suorituksen seuraaminen olisi valmentajalle ulkonakin haasteellista. Jos etätreeni on oman valmentajan vetämä, niin silloin nuoret rohkaistuvat enemmän avaamaan kameroita, mutta maanitteluista ja pyynnöistä huolimatta mustia ruutuja näkyy valmentajalle aivan liikaa. Näin ei pääse käsiksi suoritusten laatuun ja tekniikkaan, mikä vaikeuttaa progressiota ja harjoituksen juoksutusta. Tämä on myös esteenä nuoren kehittymiselle.

Konseptina etäharjoittelu on kyllä ansainnut paikkansa. Se palvelee tiettyyn rajaan asti esimerkiksi loukkaantuneita urheilijoita tai heitä, joilla ei olisi oman koulun alueella treenejä. Nämä toki vaativat harjoittelun kohdentamista. Täytyy myös pohtia hybridimallin toimivuutta.

Nyt jälleen näyttää hieman valoisammalta. Toiveena olisi, että viimeinen jakso päästäisiin treenaamaan lähikontakteissa ilman internetiä. Pääsisipä edes ulos kokoontumaan ja treenaamaan yhdessä.