Kerava

Urheilusta innostuneille nuorille annetaan Keravalla mahdollisuus yhdistää koulu ja urheilu toimivasti omassa lähikoulussaan. Toimintaa koordinoi […]

Tyttö pitää pyörivää palloa etusormensa päällä

Urheilusta innostuneille nuorille annetaan Keravalla mahdollisuus yhdistää koulu ja urheilu toimivasti omassa lähikoulussaan. Toimintaa koordinoi Keravan kaupunki yhteistyössä pääkaupunkiseudun urheiluakatemian (Urhea) kanssa. Toimintaa järjestetään yhteistyössä yhtenäiskoulujen sekä liikunta- ja urheiluseurojen kanssa.

Toiminnan tavoitteena on parantaa koulun ja urheiluharrastuksen yhteensovittamista, vahvistaa nuoren urheilijan perusliikuntataitoja, lajitaitoja, lisätä ymmärrystä urheilijana kasvamiseen vaikuttavista asioista ja tukea näin terveenä urheilijana kehittymistä. Urhea-toiminta sisältää myös Kasva urheilijaksi -valinnaiskurssin, johon hakeudutaan valinnaisainevalintojen yhteydessä.

Urhea-seuraharjoitukset järjestetään tiistaisin klo 8:00-9:30 ja mahdollisesti myös keskiviikkoisin klo 15:15-16:15. Toimintaan osallistuvien tulee huomioida, että toiminta ei ole kouluaikaa, vaan vapaata harrastusaikaa. Toimintaan ilmoittautuneilta edellytetään kuitenkin toimintaan sitoutumista.

TOIMINTAAN ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautuminen lukuvuoden 2022–2023 Urhea-toimintaan on avoinna 6.-20.5.2022. Ilmoittautuminen Urhea-toimintaan kerätään tulevien 7.–9. luokkien oppilailta.
Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisellä hakulomakkeella Urhean nettisivujen kautta: Urhea-toimintaan ilmoittautuminen

KATSO URHEA TOIMINNAN LUKUVUODEN HARJOITUKSET TÄSTÄ LIKINKISTÄ