01.10.2025 Opiskelen liikuntafysiologian maisteritutkintoa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa, ja sivuaineenani on ravitsemustiede. Minua kiinnostaa erityisesti ravitsemuksen vaikutus urheilijan suorituskykyyn, mikä yhdistää molempia opintosuuntiani. Tämän myötä olen myös suunnannut opintojani keskittymään urheiluravitsemukseen ja tein kandidaatin tutkielmani Jyväskylän yliopiston vuosina 2020–2024 toteuttamassa ”Suhteellinen energiavaje urheilussa: yleisyys, seuraukset, ja ennaltaehkäisy suomalaisilla huippu-urheilijoilla” NoREDs -urheiluravitsemustutkimuksessa. Jatkan Pro gradu -tutkielmani myös samaisen tutkimuksen tutkimusaineistosta keskittyen energiansaatavuuteen, joka on noussut viime vuosina yhä keskeisemmäksi aiheeksi urheiluravitsemuksessa ja urheilijoiden suorituskyvyn ja terveyden turvaamisessa. Näiden kiinnostuksenkohteiden myötä hakeuduin liikuntafysiologian työelämäharjoitteluun Urheaan tutustumaan erityisesti urheiluravitsemuksen asiantuntijoiden työhön. Olen seurannut työharjoittelussani pääasiassa Urhean urheiluravitsemuksen vastaavan asiantuntijan Laura Mannerin ja urheiluravitsemuksen asiantuntijan Vili Jaakolan työtä. Harjoitteluni kesto oli 80 työtuntia, jotka jaoin kahdeksan viikon ajalle. Työtuntien jakaminen pidemmälle ajalle mahdollisti tutustumisen mahdollisimman monipuolisesti erilaisiin tehtäviin. Tuntien jakaminen sopi myös oman urheilemiseni ohelle hyvin. Työelämäharjoitteluni aikana olen päässyt seuraamaan muun muassa Mäkelänrinteen urheilulukiolaisten urheiluravitsemuskurssia ja yksilötapaamisia ravitsemusasiantuntijan kanssa, eri lajien asiantuntijatiimien palavereita sekä Olympiakomitean naisten jääkiekkomaajoukkueen olympialaisprojektin aloitusleirin ravitsemusinfoa Vierumäellä. Näiden lisäksi tehtäviini on kuulunut itsenäinen painonvetomateriaalin työstäminen kamppailulajien urheilijoille ja valmentajille. Erityisen antoisaa työharjoitteluni aikana on ollut päästä tutustumaan lajeihin, kuten judo ja uinti, sekä aiheisiin, kuten painonveto, jotka eivät olleet minulle ennestään niin tuttuja opintojen tai aiempien mielenkiinnonkohteideni puolesta. Painonveto ei aiheena ollut minulle ennestään erityisen tuttu, mutta on osoittautunut urheilussa painon optimoinnin rinnalla hyvin mielenkiintoiseksi aiheeksi, joka yhdistää fysiologisen, ravitsemuksellisen sekä psykologisen näkökulman. Painonvetoaiheeseen perehtyminen on osoittanut mm. kuinka tärkeää on löytää tasapaino suorituskyvyn optimoinnin ja urheilijan terveyden välillä. Vaikka työelämäharjoitteluni keskittyi pääosin ravitsemusasiantuntijan työhön, liikuntafysiologian koulutuksen puolesta havainnoin eri aiheita ja tehtäviä myös vahvasti yleisesti liikuntafysiologian näkökulmasta. Erityisesti lajien asiantuntijatiimien palavereita oli mielenkiintoista päästä seuraamaan tästä näkökulmasta, kun paikalla oli lajivalmentajien ja ravitsemusasiantuntijan lisäksi mm. fysiikkavalmentaja, fysioterapeutti, urheilupsykologi ja lääkäri. Tämä moniammatillinen työskentely konkretisoi sen, kuinka laaja-alaisesti urheilijan suorituskykyä ja hyvinvointia voidaan tukea ja edistää eri alojen asiantuntijoiden yhteistyöllä. Työharjoittelu Urheassa oli oiva tilaisuus päästä näkemään urheilun parissa työskentelyä käytännössä. Opinnoissani olen perehtynyt hyvinkin tarkasti, miten suorituskykyä voidaan edistää ja optimoida parhaiten tutkitun tiedon pohjalta, mutta käytännössä korostuu yksilöllisyys ja tiedon tilannekohtainen soveltaminen. Urheilijoiden kohdalla esiintyy aina myös muita osa-alueita ja tekijöitä, jotka vaikuttavat urheiluun ja suorituskykyyn niin, ettei täysin oppikirjan mukaista mallia harjoittelusta voida usein toteuttaa. Sen sijaan työharjoittelun aikana oli mielenkiintoista huomata, kuinka asiantuntijat tekevät jatkuvasti kompromisseja harjoittelu ja urheilijan kokonaishyvinvointi edellä. Kokonaisuudessaan työharjoittelu Urheassa oli minulle arvokas tilaisuus päästä näkemään, miten tutkittua tietoa sovelletaan käytännössä. Työharjoittelu antoi myös konkreettista näkökulmaa, millaista asiantuntijatyö urheilun parissa on. Samalla sain mahdollisuuden soveltaa oppimaani käytännössä ja kehittää omaa osaamistani tulevaisuuden työelämää varten. Edellinen artikkeli Seuraava artikkeli