EAS 2026 -konferenssi kokosi kaksoisuran asiantuntijat Ouluun

Urheilun ja opiskelun yhteensovittaminen oli keskiössä 23rd Annual European Athlete as Student (EAS) Conference 2026 -konferenssissa, joka järjestettiin Oulussa 5.-7.10.2026. Euroopan vuoden kulttuuripääkaupungissa pidetty tapahtuma kokosi yhteen urheilun, koulutuksen ja tutkimuksen asiantuntijoita eri puolilta Eurooppaa jakamaan kokemuksia, tutkimustietoa ja hyviä käytäntöjä urheilijoiden kaksoisuran tukemiseksi.

Kolmipäiväisen konferenssin ohjelmassa tarkasteltiin eri maiden kaksoisurajärjestelmiä, ajankohtaisia tutkimustuloksia sekä käytännön toimintamalleja, joiden avulla urheilijoiden opintojen ja tavoitteellisen urheilu-uran yhdistämistä voidaan tukea entistä paremmin. Olympiakomitean Jukka Tirri ja Juha Dahlström esittelivät suomalaisen kaksoisurajärjestelmän rakenteita, toimintatapoja ja vahvuuksia kansainväliselle yleisölle.

Konferenssin teemoihin kuuluivat myös urheilijoiden hyvinvointi, urasiirtymät, mielenterveyden tukeminen sekä tekoälyn mahdollisuudet urheilijoiden kokonaisvaltaisen kehityksen edistämisessä. Puhujina nähtiin tutkijoita, koulutusalan asiantuntijoita sekä nykyisiä ja entisiä huippu-urheilijoita, jotka toivat keskusteluun monipuolisia näkökulmia eri uravaiheista.

Konferenssin yhteydessä järjestettiin myös huippuvaiheen kaksoisuraseminaari, joka kokosi yhteen urheilulukiot, urheiluammattikoulut sekä huippu-urheilijamyönteiset korkeakoulut.

Lavalla Urhean kaksoisura-asiantuntija Tuuli Merikoski sekä estejuoksija Topi Raitanen

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemiasta tapahtumaan osallistuivat kaksoisuratiimin jäsenet Juha Dahlström, Tuuli Merikoski ja Venla Pellikka, toimitusjohtaja Simo Tarvonen sekä HDR-asiantuntija Tuomas Rouvali. Konferenssi tarjosi osallistujille arvokkaan mahdollisuuden kansainväliseen verkostoitumiseen, uusien toimintamallien oppimiseen sekä kehittämisideoiden tuomiseen osaksi suomalaisen kaksoisuratoiminnan jatkuvaa kehittämistä.