Haaga-Helian auditointi Huippu-urheilijamyönteiseksi korkeakouluksi etenee

Haaga-Helia haki yhdessä pääkaupunkiseudun urheiluakatemian Urhean kanssa ensimmäisten korkeakoulujen joukossa Huippu-urheilijamyönteinen korkeakoulu -auditointia. Auditointiprosessi aktivoitui alkuvuodesta 2023, ja auditointipäivää vietettiin torstaina 25.5. Pasilan kampuksella.
Kuva: Haaga-Helia

Auditointiryhmään kuuluivat Laura Tast (pj) Suomen Olympiakomiteasta, Aku Nikander Jyväskylän yliopistosta, Aki Karjalainen Jyväskylän Urheiluakatemiasta, Merija Timonen Lapin yliopistosta, Minna Sten, opiskelijaedustaja XAMKista ja Jukka Tirri Suomen Olympiakomiteasta, ryhmän sihteerinä toimi Katja Volkova (uutisen pääkuvassa).

Auditointiprosessi oli kehittävän auditoinnin periaatteiden mukaisesti osallistava ja vuorovaikutteinen. Auditointiryhmä tapasi auditointipäivän aikana niin johdon, yhteistyökumppaneiden, opiskelijoiden, opettajien kuin ohjaajienkin edustajia. Ryhmän puheenjohtajan Laura Tastin mukaan tavoitteena on auttaa korkeakoulua tunnistamaan toimintansa vahvuudet, hyvät käytännöt ja kehittämiskohteet ja luoda näin edellytyksiä toiminnan jatkuvalle kehittämiselle.

Huippu-urheilijamyönteisiä korkeakouluja arvioidaan laatumallilla, joka koostuu kuudesta kokonaisuudesta: opiskelun tuki urheilijalle, joustavien opintopolkujen rakentaminen, urheilusta hankitun osaamisen tunnustaminen osana opintoja ja urheilijoille räätälöidyt opintokokonaisuudet, siirtymävaiheiden toimenpiteet, viestintä ja yhteistyö urheiluakatemian ja Olympiakomitean kanssa sekä viimeisenä urheilun tukitoiminnot.

Haaga-Heliassa auditointiprosessia on koordinoinut tiimi, jota vetää Martina Roos-Salmi ja tiimissä ovat mukana myös Kati Selvenius, Pekka Clewer, Tia Hoikkala ja Terhi Leimu sekä urheiluakatemian edustajana Juha Dahlström Urheasta.

Lue lisää

Selvenius, Roos-Salmi & Dahlström. Yhteistyöllä huippu-urheilijamyönteistä korkeakoulutusta. Blogiteksti eSignalsissa 30.5.2023

Auditointi Haaga-Helian verkkosivuilla

Blogisarja kokonaisuudessaan
  1. Korkeakoulu urheilun edistäjänä
  2. Verkostot urheilun voimavarana
  3. Urheilijan opiskelu etenee urheilun ehdoilla 
  4. Yhteistyöllä huippu-urheilumyönteistä korkeakoulutusta 

Uutinen on alunperin julkaistu Haaga-Helian verkkosivuilla 30.5.2023.

Otsikkoa muokattu 5.6. klo 9.55