Kaksoisuralta loikka urheilijatutkintoon

Urheilijan kaksoisura on kahden uran eteenpäin viemistä rinnakkain tarkoituksenmukaisesti. Kaksoisuramalleja on monia, mutta toisella asteella se useimmiten tarkoittaa urheilun ja opiskelun yhteensovittamista urheiluoppilaitoksessa.
Tuuli Merikoski. Kuva: Suomen Uimaliitto

Urheiluoppilaitoksessa ymmärretään urheilijan arkea ja tukea molempien urien edistämiseen on runsaasti. Hyviä malleja löytyy sekä ammatillisesta että lukiokoulutuksesta.

Urheilulukiot ovat toimineet opiskelun ja urheilun yhdistämisen kivijalkana monta kymmentä vuotta. Myös urheiluamikset aloittivat toimintansa urheiluoppilaitoskokeilussa 1980-luvulla. Erityistehtävän lukioiden osalta toiminta virallistettiin 1994, mutta urheiluamikset jatkoivat toimintaansa hankemaisesti vuosi kerrallaan. Urheiluamisten rahoitus on varmistettu kuluvan hallituskauden ajaksi, mutta tulevaisuus sen jälkeen on edelleen epävarma.

Urheilun erityisen tehtävän lukio tarkoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriön tunnustamaa urheilulukiota (15 kpl). Opiskelijat suorittavat jopa 44 opintopisteen verran erityisen koulutustehtävän opintoja, esimerkiksi urheiluvalmennusta, ja voivat niitä vastaan jättää tutkinnostaan pois 16 opintopisteen verran muita pakollisia opintoja. Ammatillisella puolella erityistehtävä urheilijoiden ammatillisen koulutuksen järjestämiseksi on 16:lla urheiluamiksella.

Urheilu ammattina -kurssilta rohkeutta heittäytyä urheilijan uralle

Mäkelänrinteen urheilulukiossa pilotoitiin viime keväänä Urheilu ammattina -kurssia, kun urheilijoita haluttiin paremmin tukea ja rohkaista valitsemaan urheilu ensimmäiseksi ammatikseen. Kurssia lähdettiin jo muutama vuosi sitten rakentamaan Perhon Liiketalousopiston urheilijoiden ammatillisen koulutuksen asiantuntijan Tuuli Merikosken johdolla palvelumuotoilun keinoin. Asiakasymmärrystä haettiin yo-merkonomiksi opiskelevien huippu-urheilijoiden Topi Raitasen ja Oskari Mörön avulla.

– Heiltä saatiin arvokasta tietoa siitä, millaista tietoa he olisivat kaivanneet siinä iässä, jotta olisivat olleet paremmin valmistautuneita ja uskaltautuneet ehkä aikaisemmin heittäytyä urheilijan uralle. Lisäksi Topi ja Oskari toteuttivat kyselyn entisen opinahjonsa Mäkelänrinteen lukion urheilijaopiskelijoille ja kävivät haastattelemassa Pohjois-Haagan urheilulukion väkeä, Merikoski kertoo.

Lue lisää Olympiakomitean uutisesta

Teksti: Mari Lohisalo