Urhea mukana Olympiavalmentajaseminaarissa Jyväskylässä 

Tiistaina ja keskiviikkona Jyväskylässä järjestetyssä Olympiavalmentajaseminaarissa teemana oli moniammatillinen yhteistyö. Urheasta oli runsaslukuinen osanotto seminaarissa ja lisäksi myös muutamia puheenvuoroja.

Huippu-urheilun instituutti KIHU:n, Suomen Olympiakomitean, Suomen Valmentajat ry:n ja Suomen Ammattivalmentajat SAVAL:n järjestämässä seminaarissa kuultiin mm. Calgaryn yliopiston professori Penny Werthneriä, joka luennoi valmentajan ja urheilijan välisestä vuorovaikutuksesta.  

Urheasta paikalla oli runsas edustus. Esiintymislavalla nähtiin tiistain paneelikeskustelussa Helsinki Basketball Academyn päävalmentaja Juha Sten ja keskiviikkona miesten telinevoimistelumaajoukkueen toiminnasta kertoivat päävalmentaja Timo Holopainen sekä Urhean vastaava urheilupsykologi Tatja Holm

Sten nosti esiin menestyvän valmentautumisen ydintekijänä koulumaailman, jonka hän näkee moniammatillisen yhteistyön keskeisenä osana ja olennaisena ulottuvuutena. HBA:ssa valmennuksen kiintopiste on tulevaisuudessa.

“Tulos juuri tänä päivänä ei merkitse niinkään paljon kuin se, mitä tapahtuu 10-15 vuoden päästä. Ja se kun pidetään kirkkaana mielessä, on helpompi miettiä mikä kyseiselle pelaajalle on tärkeää tänään.” 

Juha Sten, HBA

Holopainen nosti myös esiin pitkäjänteinen työ. Miesten telinevoimistelussa toimintaa on lähdetty kehittämään järjestelmällisesti vuodesta 2015 alkaen. Moniammatillinen valmennustiimi kokoontuu kuukausittain ja Holopainen kuvasi yhteistyön tuovan rauhaa omaan toimintaan. “Aikaisemmin piti olla jokaisen alan asiantuntija, kun ei ollut tiimiä. Nyt pystyy kysymään vaikka Tapsalta (Keränen) apua fysiikkavalmennukseen ja pystyy paremmin keskittymään itse lajivalmentamiseen.” Myös Holm kuvasi yhteistyötä onnistuneena. “Yhteistyö ja luottamus valmennusryhmän kesken tuntuu”.

Lisäksi omista valmennuskokemuksistaan kertoivat Urhean alueella toimivat Suomen cheerleadingmaajoukkueen päävalmentaja Maria Wahlroos sekä Toni Piispasen henkilökohtainen valmentaja Jari Nordblom. Seminaarin päätöspuheenvuorona kuultiin Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori Tiina Parviaisen luento aivojen suorituskyvystä ja hyvinvoinnista.

Lue lisää Olympiavalmentajaseminaarista Olympiakomitean sivulta.