Urhean pitkäaikaisille toimijoille ansioristit

Urheiluministeri Antti Kurvinen myönsi helmikuussa ansioristit, jotka jaettiin verkostotapaamisessa niin ikään keskiviikkona.
Kuva: Esa Aittokallio

Opetus- ja kulttuuriministeriön ansioristillä palkitut henkilöt ovat olleet keskeisinä toimijoina perustamassa sekä rakentamassa Pääkaupunkiseudun urheiluakatemiaa ja ovat tämän lisäksi toimineet pitkäaikaisesti Urhean luottamustehtävissä. Heidän merkittävä työpanoksensa Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian eteen on toiminut esimerkillisenä suunnannäyttäjänä koko suomalaisen urheiluakatemiajärjestelmän rakentumisessa.

Ansioristillä palkitut henkilöt ovat:

  • Juha Ojajärvi, Urhea-säätiön hallituksen puheenjohtaja
  • Sampo Suihko, Urhea-säätiön hallituksen jäsen, Urhea-halli Oy:n hallituksen puheenjohtaja sekä
  • Henrik Wolff, Urhea-säätiön hallintoneuvoston puheenjohtaja.

Myös Urhea-säätiön hallituksen jäsen Petteri Huurre on saanut ansioristin, mutta hän ei päässyt keskiviikon tilaisuuteen paikalle. Huurre saa tunnustuksensa myöhemmin.

Wolff kuvasi luottamustehtävien olleen antoisaa, vaikkakin tiivistä työtä, ja kertoi tunnustuksen sittenkin hieman yllättäneen. Vaikka viime aikoina huomiota onkin vienyt Urhea-kampuksen rakentaminen, Wolff halusi silti muistuttaa, miksi työtä on tehty ja tehdään vastakin. 

”Kaiken toiminnan ydin on tukea urheilijoita, ja heidän hyvinvointinsa on meidän kaikkien toimijoiden ensisijainen tavoite.”

Suuret onnittelut stipendien ja ansioristien saajille!

Teksti: Hanna Kareinen ja Sini Forsblom