Puheenjohtajaksi valittu Emma Terho: Päättäjien pitää osata nähdä kokonaisuus sekä tehdä niiden pohjalta fiksuja päätöksiä

Urhea-säätiön varapuheenjohtaja Emma Terho valittiin perjantaina 6.8. Kansainvälisen Olympiakomitean (KOK) urheilijakomission puheenjohtajaksi. Valinta tehtiin Tokion Olympialaisten yhteydessä pidetyssä urheilijakomission kokouksessa, jossa Terho voitti seiväshypyn kaksinkertaisen olympiavoittajan Jelena Isinbajevan.

Terho seuraa tehtävässä zimbabwelaista entistä uimaria Kirsty Coventrya. Uuden luottamustehtävän myötä Terho kuuluu jatkossa myös KOK:n hallitukseen.

Merkittävään asemaan valittu Terho kokee tärkeänä, että huomiota kiinnitetään asioihin, kuten safesport, mielenterveys ja kaksoisura. ”Nämä asiat ovat urheilijakomissiolle olennaisia. Myös urheilijoille suunnattujen palveluiden lisääminen top-sponsorien sopimuksiin on tärkeää. Tällä hetkellä esimerkiksi Intel tarjoaa olympiaurheilijoille Headspace-sovelluksen maksutta sekä ammatilaspoolistaan halukkaille vuoden mentorointia”, Terho summaa.

Kokonaiskuvan ymmärtäminen hyvän päätöksenteon avain

Terhon mukaan urheilijat keskittyvät urheilu-uransa aikana mitä suurimmassa määrin harjoitteluun ja kilpailemiseen, jolloin päätöksenteko ei välttämättä ole mielenkiinnon kohteena. ”Mielestäni urheilijoiden on uran aikana tärkeä tietää, että heillä on tahoja, joiden kautta voivat nostaa esiin mieltään askarruttavia kysymyksiä. Se, kuinka syvällä päätöksenteossa urheilijan uran aikana on hyvä olla, on henkilökohtaista”, hän analysoi.

On tärkeää, että urheilijat ovat mukana vaikuttamassa siksi, että urheilijat myöskin ovat urheilun tärkeimmät osapuolet ja ne, joihin tai joiden elämään päätösten seuraukset vaikuttavat kaikkein eniten.

Emma Terho

”Toisaalta uran aikana energia ja fokus ovat todella tiivisti tekemisessä, kuten sen pitääkin olla, ja silloin päättäjien pitää osata nähdä kokonaisuus sekä tehdä niiden pohjalta fiksuja päätöksiä. Hienona esimerkkinä tämmöisestä päätöksestä on Urhea-halli, jonka rakentamispäätöksen rohkeat tekijät tekivät, ja nyt siitä voi nauttia iso joukko urheilijoita”, Terho havainnollistaa.

Urhea onnittelee Emmaa ja toivottaa menestystä tehtävään!

Lähde: Olympiakomitean artikkeli 6.8.2021