28.11.2023 Urheassa harjoittelevat voimistelijat onnistuivat hienosti Halmstadissa Ruotsissa pidetyissä kisoissa! Telinevoimistelun Pohjois-Euroopan mestaruuskisat voimisteltiin päätökseen Ruotsin Halmstadissa 26.11.2023. Suomalaisten menestys jatkui myös toisena kisapäivänä telinefinaaleissa, kun Elias Koski voimisteli kultaa hevosella, nojapuilla ja rekillä, Marcus Pietarinen kultaa permannolla ja Malla Montell hopeaa eritasonojapuilla. Suomalaiset jatkoivat menestyksekkäässä vireessä myös kisan toisena päivänä. Lauantaina kuusiottelussa kultaa voimistellut Elias Koski (Voimisteluseura Helsinki) ponkaisi voittoon hevosella pistein 14,100, nojapuilla pistein 13,750 ja rekillä pistein 13,450. “Kisoista jäi loistava fiilis. Tiesin, että tulossa oli raskas päivä, kun kausi tavallaan loppui jo MM-kilpailuihin, ja nyt olen treenaillut vähän kevyemmin. Tultiin kuitenkin PEM-kisoihin kokeilemaan, miten menee. Permannolla jalat olivat kyllä hapoilla ja jokaiseen hyppyyn sai ponnistella. Voltit jäivät vähän vajaiksi, kun jalat eivät olleet oikein varustautuneet siihen. Päivän raskaudesta huolimatta muilla telineillä tuli loistosarjoja. Viime vuonna pärjäsin renkailla ja rekillä, nyt sain täydennettyä puuttuvilta telineiltä mestaruuksia ja eilen tuli myös kuusiottelun mestaruus”, Koski riemuitsi telinefinaalien jälkimainingeissa. Kuusiottelussa hopeaa voimistellut Marcus Pietarinen (HIFK Gymnastics) puolestaan vei kirkkaimman mitalin permantofinaalissa pistein 13,650. “Hyvä kisa kokonaisuudessaan. Kaikki sarjat menivät läpi. Hevosella olisi voinut mennä vähän siistimmin, mutta voin olla tyytyväinen”, ynnäsi Pietarinen. Myös valmentaja Timo Holopainen iloitsi menestyksestä: “Pojat tekivät todella hyvää työtä. Elias oli selkeästi parhaassa kunnossa tänä vuonna. Telineet menivät hienosti. Marcus päihitti kovat ruotsalaiset kisakaverit, jotka ovat maailmancupeissa tavoitelleet olympialaispaikkoja.” Lähde: Voimisteluliiton tiedote