Suomelle pronssia EM-sprinttiviestissä, Tuomas Heikkilälle myös henkilökohtainen pronssi EM-sprintissä

Sprinttiviestin euroopanmestaruudet ratkottiin Italiassa Soaven kaduilla neliosuuksisena viestinä, jossa aloittajana ja ankkurina suunnistaa nainen ja kahdella väliosuudella on miessuunnistaja. Suomen joukkueessa juoksivat Inka Nurminen, Teemu Oksanen, Tuomas Heikkilä ja Venla Harju.
Kuva: Anu Uhotoinen/Suunnistusliitto

Koettiin uskomaton sprinttipäivä, kun Suomen joukkue nappasi pitkään himoitun arvokilpailumitalin. Monesti suomalaisilta on nähty tyylikkäitä yksilösuorituksia esimerkiksi maailmancupeissa, mutta ne eivät ole aikaisemmin osuneet saman joukkueen juoksijoille. Nyt Suomi oli mitalitaistelussa mukana alusta lähtien. Lopulta kultaa ja hopeaa voittivat Ruotsi ja Sveitsi.

Lue lisää Suunnistlusliiton sivuilta.

Lähde: Suunnistusliitto

Viestipronssin lisäksi Tuomas Heikkilä voitti henkilökohtaisen sprinttisuunnistuksen EM-pronssia. Edelle ehtivät ainoastaan maailmancupin kärkipaikoilla olevat Sveitsin Matthias Kyburz ja Norjan Kasper Harlem Fosser. Kultamitaliin kertyi eroa vaivaiset neljä sekuntia. Neljännen sijan ja pronssin erotti ainoastaan sekunti. Mitalikamppailu meni odotetusti sekuntitaisteluksi.

Suomen edellinen sprinttisuunnistuksen arvokisamitali on vuodelta 2013, kun Mårten Boström voitti kotikilpailuissa MM-kultaa.

Heikkilän kommentit sekä lisää tietoa kilpailusta voi lukea Suunnistusliiton sivuilta.

Lähde: Suunnistusliitto