02.10.2023 Urheilu kartuttaa monenlaista osaamista ja taitoja, joista on hyötyä elämän eri osa-alueilla niin urheilu-uran aikana kuin sen jälkeenkin. Urhea on mukana toista kertaa valtakunnallisella Osaaminen näkyviin -teemaviikolla, jossa ovat mukana myös Olympiakomitea sekä muita urheiluakatemioita. Urheilu opettaa mm. vuorovaikutustaitoja, itsetuntemusta, kriittistä ajattelua ja luovuutta, itseohjautuvuutta, verkostoitumiskykyä, yhteistyökykyä, tunneälyä ja empatiaa, muutosjoustavuutta, kykyä tunnistaa ja kehittää omaa osaamistaan sekä kykyä toimia erilaisissa ympäristöissä ja kulttuureissa. Kaikki nämä ovat tärkeitä myös tulevaisuuden työelämässä, jonka muutosvauhti kiihtyy koko ajan ja yhä tärkeämmiksi taidoiksi nousevat muun muassa itsensä kehittäminen ja kouluttaminen, muutosvalmius, paineensietokyky sekä yhteistyötaidot. Työssä menestymiseen vaaditaan oikeanlaista potentiaalia, motivaatiota sekä kokemusta ja osaamista. Urheilu-uralta saadut kokemukset, henkilökohtaiset ominaisuudet sekä kyky motivoitua tehtävästä suoriutumiseen ovat työelämässä hyödynnettäviä ominaisuuksia. Urheilu-uralla karttuneet taidot ja kyvyt vaativat kuitenkin osaamisen sanoittamista, ja siitä syystä urheiluyhteisö on mukana kampanjoimassa ja kannustamassa: #OsaaminenNäkyviin Urheiluakatemiat ja valmennuskeskukset ovat mukana Osaaminen näkyviin -teemaviikolla. Osaaminen näkyviin on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus JOTPA:n kampanja, jonka tavoitteena on auttaa eri alojen ja organisaatioiden ihmisiä ja yhteisöjä huomaamaan osaamistaan, tekemään sitä näkyväksi ja nostaa aihetta julkiseen keskusteluun. Seuraa somessa ja tule mukaan: #OsaaminenNäkyviinUrhean somekanavat: Instagram, Facebook, X, LinkedIn Lisätiedot Urhea Anna Kirjavainenpuh. 050 344 6473anna.kirjavainen@urhea.fi Lisätiedot JOTPA Maikki Siuko, projektikoordinaattoriext.maikki.siuko@jotpa.fi+358 295 331 404