12.08.2026 Suomea MM-kilpailuissa edustavat yksilövoimistelijat Lia Kallio ja Emmi Piiroinen (Olarin Voimistelijat). Joukkuekilpailussa mukana Suomen maajoukkue. Kuva: Filippo Tomasi Suomen voimistelijoilla on takanaan hyvä valmistautumisjakso. Kesä on ollut kiireistä aikaa, kun heti toukokuun lopun EM-kisojen jälkeen on käännetty katseet jo kohti vuoden seuraavaa huippukoitosta. Sekä Suomen yksilöedustajat että joukkue ovat saaneet valmistautumiseen puhtia paitsi kesän maailmancup-kilpailuista, myös muusta kansainvälisestä yhteistyöstä. Maajoukkue on saanut kesän aikana vieraakseen Urhean valmennuskeskukseen sekä Saksan että Viron maajoukkueet, ja joukkue on jatkanut myös yhteistyötään italialaisen huippuvalmentaja Valentina Rovettan kanssa. Lia Kallio ja Emmi Piiroinen ovat puolestaan käyneet harjoittelemassa Saksassa, jossa harjoitusseurana oli muun muassa hallitseva olympiavoittaja Darja Varfolomeev. Lue lisää: Rytmisen voimistelun MM-kilpailut käydään 12.-16.8.2026 Frankfurtissa – Suomelta kisoihin maajoukkue sekä kaksi yksilövoimistelijaa – Suomen Voimisteluliitto Lähde: Rytmisen voimistelun MM-kilpailut käydään 12.-16.8.2026 Frankfurtissa – Suomelta kisoihin maajoukkue sekä kaksi yksilövoimistelijaa – Suomen Voimisteluliitto