Urhean joulukonsertissa lämmin tunnelma

Töölön kirkko täyttyi maanantaina 15.12. verkoston jäsenistä ja heidän läheisistään. Tämän vuoden joulukonsertin upeiden artistien Emma Raunion ja Tuomas Miettolan esitysten myötä virittäydyttiin jouluun. Urhean toista kertaa järjestämä urheiluväen joulukonsertti jatkaa perinnettä, jonka edesmennyt urheilumies Erkki Alaja käynnisti yli 20 vuotta sitten.

Joulukonsertin avaussanoina Alajan leski, Urhean kaksoisura-asiantuntija Tuuli Merikoski oli hyvillään konsertin järjestämisestä ja toivoi Alajan perinnön jatkavan kulkuaan. ”Monet täällä olevat tunsivat Erkin. Hän jätti meihin vahvan jäljen. Olen Erkin kuoleman jälkeen todennut moneen kertaan, että meidän kaikkien olisi hyvä olla ”vähän erkkejä”, jotta urheilumaailma olisi pikkaisen parempi. Tämän konserttiperinteen jatkaminen on yksi tapa toteuttaa ”erkkinä olemista”, summasi Merikoski.

Raunion osuuden jälkeen, ennen Miettolan esiintymistä ”urheilupappi” rovasti Leena Huovinen lausui Joulusanat. Yhteisesti laulettu Maa on niin kaunis huipensi tunnelman. Urhea-säätiön hallituksen puheenjohtaja Timo Laitinen lausui tilaisuuden päätössanat, jotka muistuttivat meitä etuoikeudestamme viettää joulua itsenäisessä, rauhanajan Suomessa. Kiitos kaikille osallistujille!