22.04.2025 Suomi juhlii naisten MM-pronssia Tsekin Ceske Budejovicessa. Tshekki johti pronssipeliä jo maalein 3–0, mutta Suomi puristi väkisin 4–3-jatkoaikavoittoon. Suomen jatkoaikasankariksi nousi Jenniina Nylund ajassa 64.52. Kuva: Heikki Löfman / Suomen Jääkiekkoliitto Suomen kirin aloitti 1–3-kavennusosuman toisen erän lopussa laukonut Elli Suoranta. Kolmannen erän alussa Elisa Holopainen toi Suomen maalin päähän etuyläkulmaan laukomallaan ylivoimaosumalla, ja uudestaan Holopainen oli asialla kuudella neljää vastaan ajassa 58.27 nostaen Suomen jatkoajalle. Lopusta piti huolen Nylund, joka hiljensi lähes 6000-päisen tsekkiläisyleisön. – Sanni (Vanhanen) laittoi minulle hyvän passin maalin eteen ja sain laittaa aika lailla tyhjiin. Ihan mahtava fiilis. Olen ylpeä koko joukkueesta. Kertoo paljon meistä, kun tulimme 0–3-tilanteesta tasoihin ja ohi. – Uskoimme juttuun koko ajan. Micu (kapteeni Michelle Karvinen) osoitti taas hienoa johtajuutta. Hän löysi taas oikeat sanat kesken pelin ja sai meidät innostumaan taistoon, Nylund sanoo. Urheasta MM-pronssijoukkueessa mukana oli 4 pelaajaa: Laitinen Nelli, Univ. of MinnesotaVanhanen Sanni, Brynäs IFVesa Emilia, Frölunda HCLiikala Julia, HC Ambri-Piotta Naisleijonien valmennusryhmässä mukana oleva Saara Niemi on yksi Mäkelänrinteen lukion jääkiekkovalmentajista. Urhea onnittelee koko joukkuetta! Lue lisää: Leijonat.fi uutinenLähde: Leijonat.fi uutinen