Koronarajoitusten vaikutus Urhean alueella

(päivitetty 8.1.2022)

Päivitettyihin koronarajoituksiin liittyen Urhean alueella jatketaan aiemmin tehtyjä linjauksia. Rajoitustoimien aikana vuonna 2003 ja sitä myöhemmin syntyneet sekä ammattiurheilijat voivat jatkaa harjoittelua 27.12.2021 kirjatuin edellytyksin (alempana).

Ammattiurheilijoiden sisäliikuntapaikkoihin pääsyn edellytys on nimi kaupunkien hyväksymällä ammattiurheilijalistalla sekä koronapassi tai Urhean toimitusjohtajan allekirjoittama todistus. Siis: päätöksen harjoitusoikeudesta tekevät kaupungit, ei Urhea. Urhea on kokoaa lajiliittojen esitykset yhteen ja toimittaa ne kaupungeille.  

Etelä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa uudella päätöksellä myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella voimassa olevaa kokoontumisrajoitusta 31.1.2022 asti. Päätöksen mukaan kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty.

Linkki Urhea-hallin tiedotteeseen


27.12.2021

Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti 23.12.2021 uusista kulttuurin ja vapaa-ajan palvelujen tarjontaa rajoittavista linjauksista. Niiden johdosta Helsingin kaupungin hallinnoimat sisäliikuntatilat ja uimahallit ovat suljettuina 28.12.2021–10.1.2022 muilta paitsi alle 18–vuotiailta ohjattuun harrastustoimintaan osallistuvilta. Nyt tehdyillä päätöksillä tähdätään koronaviruksen leviämisen hillitsemiseen.

Helsingin kaupungin hallinnoimista liikuntapalveluista kiinniolo koskee sisäliikuntatiloja ja uimahalleja. Helsingin lapset ja nuoret ensin -periaatteen mukaisesti päätökset eivät kuitenkaan koske vuonna 2004 syntyneitä ja sitä nuorempia (18-vuotiaat ja sitä nuoremmat). Näin ollen lasten ja nuorten ohjattu harrastustoiminta jatkuu. 

Sisäliikuntatiloissa sallittuja ovat myös kaikenikäisten ammattilaisurheilijoiden harjoittelu ja ammattilaisurheilun piiriin luettavat ottelut, kilpailut ja turnaukset, ilman yleisöä. Ammattiurheilijan tulee pyydettäessä pystyä esittämään ammattiurheilijan todistus. Todistusta voi hakea pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhealta. Toisin kuin muilta 16–18-vuotiailta, ammattilaisurheilun piiriin kuuluvilta ei edellytetä koronapassia sisätiloissa. 

Ammattiurheilijat lajiliittojen listaamina

Johtuen uusista koronarajoituksista lajiliittoja on pyydetty nimeämään lajeistaan alla olevan kriteeristön mukaisesti ns. ammattiurheilijastatuksen omaavat urheilijat (yksilölajit, joukkuelajit/yksittäiset ammattiurheilijat) ja joukkueet (joukkuelajit) sekä toimittamaan listauksen liitteenä olevassa excelissä Urheaan. Urhea toimittaa kaikkien lajien koontilistat Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungeille.

Yksilölajit, määritelmä

Olympiakomitean tukiurheilijat, Opetus- ja kulttuuriministeriön apurahaurheilijat, vuoden 2022 aikana pidettäviin olympialaisiin, MM-kisoihin ja EM-kisoihin valmistautuvat yli 18- vuotiaat urheilijat Olympiakomitean kautta tuettavissa lajeissa ja niihin rinnastettavissa lajeissa. Arvokisoiksi huomioidaan tässä yleisten luokkien ja alle 23-vuotiaiden arvokisat.

Joukkuelajit, määritelmä

Sarjat, joissa on käytössä ammattimaiseen urheiluun tähtäävä sarjalisenssisopimus sekä ylin sarjataso niissä lajeissa, joissa kilpailukausi on käynnissä. Sarjat koskevat yleisten luokkien ja alle 23-vuotiaiden sarjoja.

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhea toimii asiassa kaupungeille asiantuntijaelimenä eikä tee asiassa päätöksiä. Alla Helsingin kaupungin tiedote koronarajoitusten voimaanastumisesta.

Lue myös:

Miten koronarajoitukset vaikuttavat Urhea-hallin toimintaan 28.12.2021 – 10.1.2022

Espoon kaupungin tiedote 23.12.2021


Hyvät kulttuurin ja vapaa-ajan kumppanit,

Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti 23.12.2021 uusista kulttuurin ja vapaa-ajan palvelujen tarjontaa rajoittavista linjauksista. Niiden johdosta Helsingin kaupungin hallinnoimat sisäliikuntatilat ja uimahallit ovat suljettuina 28.12.2021–10.1.2022 muilta paitsi alle 18–vuotiailta ohjattuun harrastustoimintaan osallistuvilta. Nyt tehdyillä päätöksillä tähdätään koronaviruksen leviämisen hillitsemiseen.

Helsingin kaupungin hallinnoimista liikuntapalveluista kiinniolo koskee sisäliikuntatiloja ja uimahalleja. Helsingin lapset ja nuoret ensin -periaatteen mukaisesti päätökset eivät kuitenkaan koske vuonna 2004 syntyneitä ja sitä nuorempia (18-vuotiaat ja sitä nuoremmat). Näin ollen lasten ja nuorten ohjattu harrastustoiminta jatkuu. 

Sisäliikuntatiloissa sallittuja ovat myös kaikenikäisten ammattilaisurheilijoiden harjoittelu ja ammattilaisurheilun piiriin luettavat ottelut, kilpailut ja turnaukset, ilman yleisöä. Ammattiurheilijan tulee pyydettäessä pystyä esittämään ammattiurheilijan todistus. Todistusta voi hakea pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhealta. Toisin kuin muilta 16–18-vuotiailta, ammattilaisurheilun piiriin kuuluvilta ei edellytetä koronapassia sisätiloissa. 

HUOM! Vanhempien kuin 2004 syntyneiden vuoroja (yli 18-vuotiaat) ei peruta automaattisesti, vaan ne tulee perua varaajan toimesta. Ilmoitathan viimeistään 5.1.2022 mennessä, mitkä sulkuajalla 28.12.2021–10.1.2022 olevista tilavarauksista perutaan. Perua voi myös ne 18-vuotiaiden ja tätä nuorempien vuorot, joita ei käytetä. Ilmoitus tulee tehdä sähköpostitse osoitteeseen liikuntapaikkavaraukset@hel.fi. 5.1.2022 mennessä sähköpostitse perutuista vuoroista ei lähetetä laskua. Uusia vuoroja ei toistaiseksi myönnetä sisäliikuntatiloihin, eikä aikuisvuoroja voi vaihtaa juniorivuoroiksi.

Sisäliikuntapaikoissa koronapassin käyttö

  • 16 vuotta täyttäneiltä; ohjatun harrastustoiminnan järjestäjät varmistavat, että osallistujilla on koronapassi​
  • Lasten ja nuorten harrastustoiminta ja ottelut/kilpailut; aikuisilta ohjaajilta ja toimitsijoilta edellytetään koronapassi, elleivät ole palkkatyössä​
  • Ammattilaisurheilupoikkeuksessa koronapassi edellytetään valmentajilta ja ohjaajilta, elleivät ole palkkatyössä​.

HUOM! Koronapassiksi kelpaa jatkossa myös EU:n ulkopuolella myönnetty koronapassi.

Laadi terveysturvallisuussuunnitelma

Alle 18-vuotiaiden, vuonna 2004 ja tätä myöhemmin syntyneiden lasten ja nuorten ohjattua harrastustoimintaa tarjoavilta edellytetään terveysturvallisuussuunnitelmien laatimista. ​

Terveysturvallisuussuunnitelma on koronarajoitussivulla: https://www.hel.fi/helsinki/korona-fi/koronaneuvonta/voimassa-olevat-suositukset-ja-rajoitukset​

Harrastustoiminnan järjestämisessä suositellaan, että:​

  • Harrastustoiminnan järjestäjä varmistaa, että toimintaan osallistuvilla 16–18-vuotiailla on koronapassi​.
  • Harrastusryhmä kokoontuu samassa kokoonpanossa.​
  • Vältetään kontakteja toisten harrastusryhmien kanssa.​
  • Harrastustoimintaan ei osallistuta flunssaoireisena.​
  • Harrastustoiminnassa noudatetaan yleisiä ohjeita käsi- ja yskimishygieniasta.​
  • Harrastustoiminnassa vältetään tarpeetonta fyysistä kontaktia.​
  • Mahdolliset osallistujapaikat sijoitetaan riittävän etäälle toisistaan ja muutoinkin oleskelu järjestetään mahdollisimman väljästi.​
  • Vahva suositus on, että ohjaajat ja yli 12-vuotiaat käyttävät sisätiloissa kasvomaskia, mikäli terveydelliset syyt eivät ehdottomasti estä sen käyttöä. Maskia ei tarvitse käyttää liikuntasuoritusten aikana.​
  • Muiden kuin harrastajien ja ohjaajien oleskelu harrastus- ja pukeutumistiloissa minimoidaan.​
  • Kilpailu-, ottelu- ja turnaustoiminnan yleisön osalta noudatetaan aluehallintoviraston yleisötilaisuuksia koskevia päätöksiä, eli ei oteta yleisöä.​
  • Kaikkia harrastustoimintaan osallistuvia ohjeistetaan noudattamaan annettuja terveysturvallisuusohjeita.​
  • Ohjeistamisesta ja ohjeiden noudattamisen valvonnasta vastaa aina toiminnan järjestäjä.​
  • Ulkotiloissakin tapahtuvassa harrastustoiminnassa on suositeltavaa soveltavin osin noudattaa yllä kuvattuja periaatteita.