Urhealle Valmentajien Kunniagallerian Valmentajien valmentaja -palkinto

Valmentajien Kunniagallerian yhteydessä on päätetty jakaa kunniagalleriaan nimettyjen henkilöiden nimiä kantavia erikoispalkintoja. Vuodelle 2021 kirjattu palkinto luovutettiin perjantaina 10.12.2021, kun uutta Urhea-kampusta juhlistettiin Grand Opening -tilaisuudella. Palkinnon vastaanottivat toimitusjohtaja Simo Tarvonen ja Mäkelänrinteen lukion rehtorina aiemmin toiminut Seppo Pitkänen.

Kalevi ”Kallu” Tuomisen nimissä on perustettu ensimmäinen erikoispalkintoluokka Valmentajien valmentaja, jonka jakamisen kriteereiksi Tuominen oman vuoden 2019 valintansa yhteydessä linjasi:

  • Yhteisöllisyys ja yhteishengen luominen yli lajirajojen
  • suomalaisen valmentajuuden vahvistaminen
  • sukupolvien välinen yhteys; nuoremmista valmentajista huolehtiminen, koulutus ja osaamisen jakaminen.

Palkinnon saaja voi olla taho tai henkilö. Palkinnon ensimmäinen saaja on Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia URHEA.

Merkittävin valmentajien osaamiskeskittymä

”Urheiluakatemiat ovat kasvaneet merkittävään asemaan suomalaisessa urheilujärjestelmässä. Urhea on toiminut siinä tienavaajana. Olosuhteiden lisäksi Urhea on koonnut valmentajat yhteen ja on tällä hetkellä merkittävin valmentajien osaamiskeskittymä Suomessa. Valmentajien valmentaja -palkinto on tunnustus hyvin tehdystä työstä ja samalla kannustus jatkaa suomalaisen valmennusosaamisen kehittämistä uusissa toimitiloissa”, tiivisti valintaa pitkän linjan valmentaja ja Suomen Ammattivalmentajat SAVALin puheenjohtaja Erkka Westerlund.

Westerlund toimii Valmentajien Kunniagallerian valintaraadin puheenjohtajana ja oli luovuttamassa palkintoa yhdessä Suomen Valmentajien toiminnanjohtaja Sari Tuunaisen kanssa.

Seppo Pitkänen pitelee Valmentajien kunniagalleria -kunniakirjaa
Seppo Pitkänen toimi Mäkelänrinteen lukion rehtorina ja oli merkittävässä roolissa Pääkaupunkiseudun urheiluakatemiaa käynnistettäessä vuonna 2003.
Kuva: Esa Aittokallio

Valmentajien kehittämistä alkuvuosista alkaen

Palkinnon Urhean puolesta vastaanottanut Seppo Pitkänen kertoi, että tullessaan Mäkelänrinteen lukion rehtoriksi jatkettiin valmentajien kesken jo perustajarehtorin Rainer Pelkosen aloittamaa perinnettä jaksokohtaisista valmentajakokouksista, joihin lisättiin myös koulutuksellista sisältöä.

”Yksi näiden koulutusten tavoite oli se, että valmentaja oppii ymmärtämään kaksoisuran koulun merkitystä ja opettaja oppii ymmärtämään kaksoisuraan kuuluvaa valmennuksen osuutta, ja uskon että siinä on päästy kohtalaisesti eteenpäin”, Pitkänen summasi. ”Ylpeinä otamme vastaan tämän huomionosoituksen.”

Valmentajien Kunniagalleria (eng. Hall of Coaching Excellence) on kunnianosoitus ansiokkaasti suomalaiseen valmennukseen vaikuttaneille henkilöille. Kunniagalleriaan voidaan valita suomalainen tai Suomessa vaikuttanut henkilö, joka on toiminnallaan tuonut selkeää lisäarvoa valmennuskulttuuriimme sekä edistänyt valmentajien arvostusta.

Lisätietoja: www.valmentajienkunniagalleria.fi

Lähde: Suomen valmentajat ry:n uutinen

Linkki tilaisuuden tallenteeseen