Äidinkielen opettaja ja urheiluluokan luokanvalvoja Anu Huhta, Pohjois-Haagan yhteiskoulu

Urheiluyläkoulussa työskentely on opettajalle motivoivaa ja palkitsevaa. Yleisesti ottaen urheilijanuoret hoitavat nimittäin paitsi treeninsä myös opiskelunsa kunnianhimoisesti ja tunnollisesti. Oppitunneilla alati läsnä olevat energisyys, määrätietoisuus ja kilpailuhenkisyys tarjoavat otollisen maaperän uusien taitojen oppimiselle, etenkin kun oppituntien lomaan ripottelee sopivassa määrin toiminnallisia tehtäviä, leikkimielisiä kilpailuja sekä haastetta ja hauskuutta.

Urheilijuuden voi aistia myös luokan ilmapiirissä. Samanhenkisillä nuorilla riittää yleensä jutunjuurta, hyväntuulinen huumori paistaa oppilaiden puheista ja urheilusta tuttu positiivinen joukkuehenki on paikalla myös oppitunneilla. Opettajana teetänkin urheilijoilla paljon ryhmätöitä, sillä voin luottaa siihen, että kaikki paitsi hoitavat oman osuutensa, niin tekevät kaikkensa myös yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

Äidinkielen opettajana minua ilahduttavat myös urheiluluokkalaisten esiintymistaidot.

Anu Huhta

Kunnianhimoisia oppilaita

Kunnianhimoisen asenteensa ansiosta moni urheiluluokkalainen asettaakin riman korkealle sekä urheilussa että opinnoissaan. Opettajalle tämä näkyy ahkerana ja reippaana otteena opiskeluun, sillä vaikka poissaoloja harjoituksien, kisojen ja leirien lisäksi tulee jatkuvasti, pitävät nuoret yleensä omatoimisesti huolen siitä, että koulutyöt tulevat silti hoidetuksi. Nuoret ovatkin tottuneet toimimaan järjestelmällisesti ja johdonmukaisesti jäsennetyn aikataulun mukaan, ja moni urheiluluokkalainen pyrkii tekemään esimerkiksi läksyt pois alta mahdollisimman nopeasti. Jaksankin aina iloisesti ihmetellä luokkaan oppitunnin päätteeksi jääviä jalkapalloilijoita, jotka tekevät annetut kotitehtävät heti tuoreeltaan ennen seuraavan oppitunnin alkamista.

Äidinkieli on kivaa! Anu Huhta välitunnilla 9F-urheiluluokan kanssa

Nauttivat esiintymisestä

Äidinkielen opettajana minua ilahduttavat myös urheiluluokkalaisten esiintymistaidot. Yleisesti ottaen urheilevat oppilaat ovat rohkeita esiintyjiä, jotka nauttivat siitä, että saavat laittaa itsensä ja persoonansa likoon. Niin itsenäisesti luokan edessä pidettävät puheet kuin ryhmän kanssa videoidut haastattelut tuottavat toinen toistaan antoisimpia osoituksia urheilijanuorten ilmaisuvoimaisuudesta, heittäytymiskyvystä ja supliikkiuudesta.

Luokanvalvojana olen puolestaan pyrkinyt koko ajan tsemppaamaan nuoria uskomaan unelmiinsa ja saavuttamaan asettamansa tavoitteet, mutta myös pitämään huolta nuorten jaksamisesta. Kyselen jokaisen tunnin aluksi luokan kuulumisia ja kuulostelen oppilaiden vointia, ja mikäli tuntuu, että lukujärjestys on tukkeutunut esimerkiksi kokeista ja palautettavista töistä, otan yhteyttä muiden aineiden opettajiin ja pyrin purkamaan sumaa heidän kanssaan.

Unelmatyö

Koen olevani etuoikeutettu, että saan tehdä unelmatyötäni näin lahjakkaiden nuorten parissa. Elän ja hengitän itsekin liikunnallista elämäntapaa, ja samojen arvojen jakaminen tuo oman pikantin lisänsä työhöni. Arvostan sitä, miten upeasti nuoret hoitavat sekä koulutyönsä että treeninsä, ja ihailen heidän valmiuksiaan, joilla he suuntavat tulevaan. Riemastun joka päivä myös siitä, miten paljon olen jo oppinut ja opin heiltä heidän lajeistaan, idoleistaan ja ajatuksistaan. Motivoiva ilmapiiri innostaa opettajaakin kokeilemaan uusia opetusmenetelmiä ja kannustaa kehittämään omaa työtään ja osaamistaan. Urheiluyläkoulussa energia ja tekemisen tuntu tarttuvat!